perjantai 3. helmikuuta 2017

Nalle Puh Maailman Paras Karhu






A. A Milnen ja E. H. Shepardin inspiroima neljän tarinan kertomuskokoelma

Kuvittanut: Mark Burgess

Kertoneet: Paul Bright, Brian Sibley, Jeanne Willis ja Kate Saunders

Julkaistu: 2016, WSOY

"Yhdeksänkymmentä vuotta sitten Nalle Puh tallusteli ensi kerran Metsään, ja nyt hän palaa sinne täysin uudessa kertomuskokoelmassa. Kirja vie lukijansa Puolen Hehtaarin Puistoon, missä tapaamme kaikki vanhat tuttumme ja yhden ihan uudenkin ystävän neljässä ihastuttavassa seikkailussa. Kirjan ovat kirjoittaneet A .A. Milnen lempeän humoristiseen tyyliin palkitut brittikirjailijat --"

Olen hurahtanut täysin Nalle Puhin valloittavaan maailmaan viimeisien muutaman vuoden  aikana. Toki lapsena katsoin koko pitkän Puhin piirroselokuvan ja videoitakin, mutta täysinäinen hullaantuminen tapahtui vuoden 2011 paikkeilla, kun uusi Puh elokuva tuli elokuvateattereihin.
  Olen siis tutustunut Disneyn luomaan versioon rakastettusta karhusta enkä ole koskaan lukenut yhtäkään Milnen kirjoittamaa alkuperäistä Puh tarinaa. Nyt kuitenkin päätin tarttua Puhin maailmaan myös kirjan kautta, vaikka se ei olekaan suoraan Milnen käsialaa.
 Tarinat olivat kevyitä ja helppolukuisia ja hahmot olivat hurmaavia itsejään. Ihastuin kirjassa hahmojen välisiin keskusteluihin, joissa oli leikitty kielen kanssa oikein kunnolla. Hahmot olivat kirjassa vahvempia versioita, kuin elokuvissa. Ne olivat huomaavaisia ja viisas sanaisia. Kuvitukset olivat aivan loistavia ja olivat Shepardin alkuperäisten hahmojen kaltaisia, vaikka joidenkin hahmojen kunnolliset silmät häiritsivätkin ja Ruu näytti enemmän oravalta kuin kengurunpoikaselta.
  Tämän kirjan perusteella voin sanoa, että metsästän kyllä käsiini A. A. Milnenkin tarinat ja tutustun hupsuun, vanhaan karhuun perinpohjaisesti.