Harry Potter ja kirottu lapsi osat 1&2

Kirjoittanut: J.K. Rowling, Jack Thorne ja John Tiffany
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Kustannusyhtiö: Tammi
Ensi-ilta: 30. heinäkuuta 2016
Suomennos ilmestyi: 12. lokakuuta 2016

Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

"Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä.

 Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä ja poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Yhdeksäntoista vuotta. Miten siitä voi muka enää jatkaa? Eikö Rowling lopettanut Harry Potterin tarinaa sanoihin: "Kaikki oli hyvin". Niin mekin luulimme kunnes ilmoitettiin uudesta Harry Potter tarinasta, joka tällä kertaa ilmestyi näytelmänä ja, josta julkaistiin käsikirjoitus kaikkien luettavaksi. Moni fani oli skeptinen. Näytelmän alkuperäinen idea tuli J. K. Rowlingilta, mutta käsikirjoituksen toteutti Jack Thorne.

  Englannin kielinen versio ilmestyi samoihin aikoihin kuin näytelmä näki ensi-iltansa Lontoossa ja monen fanin suusta sai kuulla pettyneitä jopa vahvasti moittivia kommentteja. Näytelmää haukuttiin huonoksi fan fictioniksi ja kirja löytyi monen kirja youtubevlogaajan "Book sacrifice" -tagista. Itse jäin odottamaan suomennosta, mutta kuulin paljon paljastuksia kirjasta etukäteen.

  Äiti luki kirjan ennen minua ja sanoi ettei se nyt mikään ihmeellinen ole. Lähdin lukuprosessiin alhaisin odotuksin. Aluksi kirja tuntui vähän kankealta (eikä syynä ollut käsikirjoitus muoto) ja juoni ontui mutta hahmot olivat loistavia. Varsinkin Ron ja Hermione olivat mielestäni pysyneet hahmoilleen uskollisina. Hahmojen väliset suhteet olivat myös loistavaa luettavaa, varsinkin Albuksen ja Scorpiuksen. Käsikirjoitus jättää lukijalle aina enemmän oman ajattelun ja tulkinnan varaa, mutta pääsin silti hyvin kiinni samaan fiilikseen mikä tuli alkuperäisissäkin Pottereissa. Se vaan ehkä kesti hetken aikaa. Parenteesit (näyttämöohjeet) olivat hyvin tarkkoja ja jossain kohdin ehkä jopa liian tarkkoja mun makuuni. Kirjan juoni oli lennokas eikä käänteitä puuttunut. Kirja yllätti minut hyvin positiivisesti. Olisi vielä hieno nähdä näytelmä lavalla, sillä siellä oli monta kohtaa joiden onnistumista lavalla jäin miettimään.

Hobitti eli sinne ja takaisin

                       
 "Kolossa maan sisällä asuu huolettomasti elonpäivistään nautiskeleva hobitti nimeltä Bilbo Reppuli. Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle 'sinne ja takaisin', edessä onkin lähtö vaarallisille poluille: takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin ammoin varastama kääpiöiden aarre.
 Vaikka vaaroja matkalla riittää, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari!"

Löysin kirjan koulun kirjastosta ja luin sen takakannen ja jätin ajatuksen kirjan lukemisesta muhimaan.Muutamaa viikkoa myöhemmin löysin sen pokkarina Suomalaisesta kirjakaupasta ja päätin ostaa sen. Minulla ei ollut mitään pohjaa kirjalle, sillä en ollut nähnyt Hobbitti -elokuvia enkä nähnyt tai edes lukenut Taru sormusten herrasta -sarjaa. Tiesin vain nimen Gandalf ja miltä hän suurinpiirtein näyttää. Kaikille Hobitti oli uusi juttu, vaikka todellisuudessa sehän on tullut jo ennen Taru sormusten herrasta -sarjaa.

  Heti muutaman sivun jälkeen rakastuin kirjan kerrontatyyliin.Se on jotenki niin hauska ja saa kirjan vaikuttamman siltä kuin sitä luettaisiin lapselle, se jotenkin ihastutti. Bilbo hahmona on hirveän vanhanaikanen ja "hyvin Reppulimainen hobitti" se, miten hän aina murehtii tee- ja ruoka-ajoista oli hauskaa ja siihen oli jotenkin helppo samaistua, eihän suureen seikkailuun voi lähteä tyhjin vatsoin.

   Kirja on Bilbon kasvutarina. Bilbo kyllä kasvaa hobbitina, mutta ei välttämättä täysin omasta tahdostaan vaan tilanteiden ja Thorinin pakosta.

Hobitti sai minut taas muistamaan sen, miksi alunperin rakastuin lukemiseen. Se, että tarinassa ei keskeisenä ollut rakkaus ja kolmiodraama oli virkistävää. Hobitti sai minut siirtymään taas niin moneen kertaan luetuista kirjoista, uusiin lukukokemuksiin.

En ole vieläkään nähnyt kaikkia Hobitti -elokuvia  enkä yhtäkään Taru sormusten herrasta -elokuvaa, mutta nyt haluaisinkin lukea Taru sormusten herrasta -kirjasarjan ennen kuin näen ne elokuvat.